Tammikuussa laskimme senttejä ja pohdimme, kuinka kesän ohjelmaan saisi mahtumaan viikon mittaisen Keski-Euroopan reissun ja pari pitkää purjehdusta. Pandemia pisti suunnitelmat uusiksi, ja pahimmillaan veneilykesäkin näytti epävarmalta.
Matkustaminen on ennen kaikkea kokemusten haalimista. Aloimme etsiä mahdollisimman lähellä sijaitsevaa kohdetta, joka olisi historiallisesti kiehtova ja tarjoaisi vaikuttavia luontokokemuksia. Vaakakupissa painoi myös mahdollisuus kokea esteettisiä elämyksiä ja löytää jotakin massakohteista poikkeavaa nähtävää. Budjettisarakkeeseen ruksattiin pyöreä nolla.
Lomamatkamme suuntautui lopulta Porvoon Hamarin Sahasaarille. August Eklöfin vuonna 1870 perustama höyrysaha oli pitkään yksi Etelä-Suomen merkittävimpiä suursahoja. Sen ympärille syntyi vireä työväenasuinalue kouluineen ja kauppoineen.
Kylä eli laivanrakennustoiminnasta ja sahateollisuudesta 50-60-lukujen taitteeseen asti. Osa asuin- ja tehdasrakennuksista paloi toiminnan siirryttyä Tolkkisiin, osa räjäytettiin maan tasalle. Kasvillisuus alkoi puskea raunioiden läpi, mutta hitaasti lahoavat paalut ja siellä täällä törröttävät betonimöhkäleet muistuttavat yhä teollisuuden loiston päivistä.
Pakkasimme nyssäkät vanhaan, tervattuun sotuveneeseen ja aloitimme lomamatkan Lönnforsin telakan rannasta. Kanavissa makasi kaatuneita puita ja teräväkärkiset paalut kehystivät kehystivät niiden reunoja. Siellä täällä pilkotti ruostuneita rautanauloja. Sahasaarille suuntaavan matkailijan on hyvä muistaa, että sieltä on turha etsiä lapsiystävällisiä rantoja tai turvahiekkaa.
Saarten länsipuolella kulkee vilkkaasti liikennöity veneväylä, mutta itäpuolella aukeaa lintuparatiisi, Stensbölenlahti. Pysähdyimme katsomaan lumoavaa näytelmää, jossa varisparvi antoi haukalle sakinhivutusta. Taistelun tiimellyksessä haukka nappasi yhden variksen kynsiinsä ja tykitti kohti vedenpintaa, pudotti saaliinsa vesirajaan ja joutui pakenemaan joukkovoimaa pikkusaaren lehvistön suojaan. Käänsin katseeni Kaunissaareen, joka oli asuttuna vielä 1950-luvulla. Suuri haikara seurasi mittelöä kuusivanhuksen latvassa, viereisellä oksalla nökötti töpöpyrstöisiä variksenpoikia.
Perustimme leirin uloimman saaren, Furuholmenin, luoteiskulmaan. Rouva sujahti makuupussiin ja intoili kasvilajista, jonka oli bongannut saaren eteläpäädystä. Riippumatto huojui hiljakseen ja puhe hiipui. Minä istuin kannolla valvomassa, kirosin kaiken maailman kohokkeja, hyttysiä ja omaa vimmaani: mikä ihme saa keski-ikäisen pariskunnan virittelemään alkukantaista leiriä sotkuiseen pöpelikköön?
Vähitellen heräävä yötuuli karkotti itikat, ja ärtymys hellitti. Öinen luonto tarjosi uuden spektaakkelin: Puolenyön jälkeen satakieli aloitti konserttinsa, ja tuokion kuluttua kuoroon liittyi käki. Kun kaislikon reunasta alkoi kuulua kalojen molskahtelua, siirryin riippumattoon kuuntelemaan sinfoniaa ja odottelemaan auringonnousua.
Heräsin vasta, kun auringonsäteet kuullottivat vastarannalla siintävän Hamarin kylän. Kesäyön äänimaailma soi yhä korvissa, kun pakkasimme leirin ja soudimme kotiin kahvinkeittoon.
Sahasaaret on eksoottinen, mutta hoitamaton ja rouhea seikkailukohde muutaman minuutin soutu- tai melontamatkan päässä Hamarista. Aika näyttää, löytyykö saarten potentiaalin hyödyntämiseen varoja ja tahtoa. Nykytilassaan saaret soveltuvat parhaiten seikkailuhenkiseen omatoimimatkailuun.
____
Seurassamme kannustamme monenlaisiin keskustelunavauksiin. Blogikirjoitukset ovat jäseniemme ajatuksia eivätkä edusta seuran virallista kantaa.