Kaikki ovat varmaan kuulleet jonkun jos toisenkin palvovan aurinkoa ja kiroavan sadetta. Haluamme valita olotilamme planeettamme kaasukehän sääkaaoksessa. Nykyihminen siis pyrkii häivyttämään sään aiheuttaman epävarmuuden pois päiväjärjestyksestään piiloutumalla tarvittaessa säältä sisätiloihin, jossa vallitsee standardilämpötila ja jopa standardi-ilmankosteus. Säädämme sen niin asuinsijoihin kuin kulkuneuvoihinkin.
Teknologia on onnistunut vieraannuttamaan ihmistä pois säätilan välittömästä vaikutuspiiristä (ainakin tilapäisesti ja toistaiseksi), paitsi kaikenlaiset ulkoilmasta nauttivat ihmiset, johon purjehtijatkin kuuluvat. Tämä porukka suorastaan ui vastavirtaan ja heittäytyen altistaa itsensä sään oikuille. Sää on välttämätön osa purjehdusta. Purjevene tarvitsee säätilan ympärilleen ollakseen purjevene. Mutta mikä se sää oikeastaan edes on?
Sää on ilmakehän jatkuva tapahtumaketju, jossa pyörii eri lämpötiloja, kosteuksia, paineita ja paino- sekä coriolisvoimia. Sää on systeeminen kaaos, josta ei meteorologierkkikään ota täysin selvää. Se on vähän niin kuin joku omaa mielivaltaista tahtoaan toteuttava jumala. Ja koska sääjumalaan ei voi vaikuttaa, on parempi olla sen kaveri. Leikillisesti ajatellen sää on kuin oikukas ystävä, jonka seuraavan hetken kohtausta voi koettaa ennustaa, mutta se kuitenkin melko usein yllättää. Ja mikäli ei ole hereillä tässä rakkaussuhteessa, se muuttuu nopeasti vihollisuudeksi. Vihollisena sää on kuitenkin niin viheliäinen, pitkäpiimäinen, äärinarsistinen ja silmittömän kohtuuton tekijä, että sille lopulta häviää. Parempi siis olla kaveri, vaikka välillä rasittavaa onkin. Pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä. Sään ollessa sekä ystävä että vihollinen, päästetään se iholle.
Sää henkilöityy helposti, kuten omassa ajatusleikissä tuli varmaan jo ilmi. Sää on vaikuttanut ihmisen elämään niin paljon, että käytännössä kaikkien uskontojen ja mytologioiden ylijumalalla on sormensa syvällä ilmanpaineissa.
Krisitittyjen jumala ”säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa”, kuten Sibeliuksen virressä veisataan.
Kreikkalaisessa mytologiassa ylijumala Zeus ei paljoa antanut säätiedotuksia merenkulkijoille, mutta silmittömästi kuitenkin heitteli salamoita ja myrskynsilmiä kaleerien reiteille. Roomalaisten Jupiter oli käytännössä sama jehu, mutta myös sama kaveri löytyy tavallaan kotivesiltäkin Ukko ylijumalan hahmossa. Näillä ylijumalilla on myös läheinen veljestason sukulaisuussuhde meren jumaliin: Kreikan Poseidon, Rooman Neptunus ja kotivesien Ahti.
Säiden ja merten liitto on vesiselvä asia, mutta ei liene myöskään sattumaa, että hiilikellarien Haadekset, Plutot ja Hiidet myös liittyvät kukin omaan ylijumalaperheeseen samalla sukupolvitasolla. Sääoikusta on perinteisesti ollut lyhyt matka manan majoille. Helpoisti se onnistuu, tai pikemminkin epäonnistuu nimenomaan ulapalla.
Ylijumalien luonne ikään kuin peilautui oikukkaan sään ruumiillistumana. Siitäkös merenkulkijat heille uhraamaan ja nöyrästi rukoilemaan. Ja ymmärtäähän sen, koska myrsky voi olla todella pelottava kokemus ja siihen joutuneen ihmisen pienuudentunne suorastaan nöyryyttävää.
Nykyinenkin merenkulkija, jollaiseksi itsenikin lasken, kaveeraa jumalallisen systeemikaoosta rakastavan häirikön kanssa. Mutta se itseriittoinen arroganttinarsisti, antaa kuitenkin fantastisia kokemuksia, kunhan vain on ensin oppinut sitä tuntemaan. Kannattaa vaan olla ihan nöyrällä mielellä ja kaveerata sen iholla.
Comments