top of page

Hamarin Purjehtijoille John Nurmisen Säätiön meriperintöpalkinto


Hamarin Purjehtijoille jaettiin Viaporin Tuopin palkintojenjaon yhteydessä tunnustus työstä

puuvenekulttuurin hyväksi.


Viaporin Tuoppi on pohjoismaiden suurin puisten purjeveneiden kilpailu. Tapahtuman järjestäjä, Suomenlinnan Pursiseura, aloitti yhteistyön John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren hyväksi vuonna 2020. Esimerkiksi osa Viaporin Tuopin osalta osallistumismaksuista lahjoitetaan säätiön Itämeri-hankkeisiin. John Nurmisen Säätiö on palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen kulttuurisisällön tuottaja.


Lisäksi säätiö jakaa Viaporin Tuopin yhteydessä oman palkinnon ylisukupolvista puuvenekulttuuria ylläpitävälle henkilölle, perheelle tai muulle taholle. Vuoden 2022 palkinto jaettiin Hamarin Purjehtijoille. Palkinnon perusteissa todettiin, että Hamarin Purjehtijat on tuonut lajiin pariin paljon uusia harrastajia, nostanut viestinnässään kulttuurihistoriallisesti tärkeitä arvoja ja korostanut toiminnassaan Itämeren hyvinvointia. 


Seura osallistui tapahtumaan peräti yhdeksän venekunnan voimin. Hamarilaisia palkittiin

kilpailussa myös purjehduksellisista ansioista.  Antti Etelämäen one off -risteilijä Morgana voitti LYS2 -luokan ja Juho Peltosen int 5.5m -vene Pohjantähti sijoittui luokkansa kakkoseksi. 


Puupursien kilpailussa korostui porvoolaisseurojen yhteistyö: HaPu ja Borgå Segellsällskap ovat järjestäneet Samassa veneessä -kisoja torstaisin Haikonselällä, Suomenlinnaan seurojen veneet seilasivat eskaaderina. Mikko Viitasen (BSS) pohjoismainen kansanvene Dorothea purjehti tapahtuman suurimman luokan neljänneksi, ja Petteri Nurminen (BSS) kipparoi SK22 -vene Göin saaristoristeilijäluokan kakkossijalle. 


Viaporin Tuopissa nähtiin myös paluumuuttaja, osa-aikaporvoolaisten Minna ja Sami Lampisen vastikään hankkima kahdeksikko FIN 14 Katrina. Wileniuksella veistetty kasi on Porvoossa vaikuttaneen, aikansa maineikkaimpiin suunnittelijoihin lukeutuvan Gösta Kyntzellin käsialaa. 


Katrina ja muut porvoolaisklassikot ovat nähtävillä Porvoon puuvenepäivässä Wileniuksen telakalla lauantaina 10.9. 2022.  Veneilyviikonlopun kruunaa sunnuntaina 11.9. järjestettävä mitalikisa, jonka lähtö- ja maalilinja ovat yleisöystävällisesti Hamarin SEO:n edustalla. Lisätietoja

Kommodori Adele Kotsalo, kommodori@hamarinpurjehtijat.fi



Hamarin Purjehtijoille jaettiin Viaporin Tuopin palkintojenjaon yhteydessä tunnustus työstä puuvenekulttuurin hyväksi
Hamarin Purjehtijoille jaettiin Viaporin Tuopin palkintojenjaon yhteydessä tunnustus työstä puuvenekulttuurin hyväksi. Kuva: Hessu Kotsalo

Viaporin Tuoppi on pohjoismaiden suurin puisten purjeveneiden kilpailu.
Viaporin Tuoppi on pohjoismaiden suurin puisten purjeveneiden kilpailu. Kuva: Milla Jokisaari

Hamarin purjehtija Antti Etelämäen one off -risteilijä Morgana voitti LYS2 -luokan. Kuva: Milla Jokisaari

Juho Peltosen int 5.5m -vene Pohjantähti sijoittui luokkansa kakkoseksi. Kuva: Jouni Mykkänen

Kilpailun tuuliolosuhteet olivat vaihtelevat. Ensimmäiselle kääntömerkille muodostui harvinaisen tiivis suma klassisia puuveneitä. Kuva: Monica Lindström


1 020 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page